torstai 29. marraskuuta 2012

Viikko 47

Tämä viikko alkoi vierailulla SASKYn Kokemäen yksikössä. Siellä tapasin koulutusohjaaja Paula Immosen, jonka kanssa keskustelimme Kokemäen tilanteesta sekä kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä että siitä, miten sitä voisi kehittää eteenpäin.
Alkuviikosta yritin saada puhujaa yrittäjäopiskelijoiden ryhmäytymispäivään, mutta joulukuu tuntuu olevan kiireistä aikaa kaikilla yrittäjillä. Tosin loppuviikosta päätimme Y-kampuksen väen kanssa siirtää koko  tilaisuuden tammi-helmikuulle, sillä totesimme, että mänttäläisten päivä jäisi liian lyhyeksi tällä sabluunalla. Teemme ryhmäytymispäivästä uuden parannetun version, ja tapahtuma tullaan pitämään Tampereen suunnalla esimerkiksi jossakin toisessa ammatillisessa oppilaitoksessa.
Tällä viikolla lähti liikkeelle myös webropolkysely, joka on suunnattu kaikille 2. vuoden opiskelijoille. SASKYn versio lähti tosin jo edellisellä viikolla, mutta tällä viikolla saatiin kyselyt myös LPKKYn, VSKYn ja JEDUn 2. vuoden opiskelijoille. Kyselyssä pyritään saamaan selville ryhmäytymiseen, opiskelumotivaatioon ja ylipäätään viihtyvyyteen liittyviä asioita. On mielenkiintoista verrata, millaisia vastauksia saadaan eri koulutuskuntayhtymien saman vuoden opiskelijoilta. Odotan innolla :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti