torstai 20. syyskuuta 2012

Viikko 37

Tällä viikolla alkoi Saskyssa ja erityisesti Vammalan ammattikoululla läpäisyn tehostaminen oikein vauhdilla. Heti maanantaina laitoin opettajille (ja wilman kautta huoltajille) tietoa, että Valmistamossa (VAK:n rästipaja) jatkaa ohjaushommissa minä sekä asuntolanohjaajana toimiva Jaana Heino. Kyseinen paja on aina tiistaisin klo 14-18 välisenä aikana Cellari-nimisessä tilassa asuntolan alakerrassa.

Opettajien kautta välitin 2. vuoden opiskelijoille kyselyn, jossa selvitellään 1. vuoden opintoihin liittyviä asioita kuten ryhmäyttäminen, motivaatio, tukitoimet jne. Nyt odotellaan vastauksia. Annoin kuukauden aikaa vastailla kysymyksiin.

Keskiviikkona olin valvomassa uusintakoetta koulun auditoriossa. Kokeeseen saapui yksi opiskelija, mutta parempi sekin kuin ei ketään. Koe oli kuulemma vaikea ;)
 
Perjantaina pääsin tutustumaan Ylöjärvellä sijaitsevaan uuteen Koulutuskeskus Valoon opinto-ohjauspalaverin  merkeissä. Kyseinen ohjauspalaveri pidetään 2-4 kertaa vuodessa, tarpeen mukaan ja osallistujia on Hämeenkyrön, Ikaalisten ja Ylöjärven seudulta peruskoulun, lukion ja ammatillisen koulutuksen puolelta. Olen ollut aiemminkin mukana tässä palaverissa Läpsy-hankkeen edustajana.
Uusia opoja aina tupsahtelee syksyllä, joten saimme tutustua uusiin, innokkaisiin ihmisiin. Nimien kanssa on taas muistamista :)

Palaverissa saimme kuulla ikävän tosiasian, että joustava haku on ilmeisesti loppumassa. Se tulee vaikeuttamaan yhteishakua mukautettujen opiskelijoiden kohdalla erityisesti.
Lukiosta valmistuneiden jatkoseuranta on vaikeaa, sama juttu on ammatillisella puolella. Kun opiskelija valmistuu, hänestä ei sen jälkeen välttämättä kuulla mitään vaikka olisi tärkeää saada tietää mihin hän on suunnannut opintojen jälkeen: työmaailmaan vai jatko-opintoihin tai jonnekin muualle. Todettiin myös, että 2. vuosi on yleensä kaikista vaikein. Niin ammatillisella puolella kuin muuallakin. Peruskoulussakin 8. luokka tuntuu olevan kaikista haastavin. Itsekin aikanaan peruskoulussa sijaistaneena tulin samaan tulokseen. 7. ja 9. luokkalaisten kanssa oli paljon helpompaa tulla toimeen. Jotain murrosvaihetta eletään opintojen välissä.

Seuraavaa palaveria odotellessa. Silloin tapaammekin Ikaalisissa, joko Ikatalla tai IKOL:ssa :)
  

Viikko 36

Kyllä kului elokuun päivät nopeasti. Nyt mennään jo syyskuun ensimmäistä viikkoa. Tiistaina ajelin Mäntän seudun koulutuskeskukseen Ohjausväen syystapaamiseen. Paikalle oli kutsuttu lähialueiden peruskoulujen rehtoreita ja opinto-ohjaajia, yhteistyölukioiden rehtoreita ja opinto-ohjaajia, TE-toimiston edustajia ja etsivän nuorisotyön sekä työpajojen edustajia. Porukkaa oli mukavasti koolla.
Päivän ohjelma koostui seuraavista aiheista:
  • MSKK:n koulutustarjonta ja syksyllä 2013 alkava koulutus
  • Ammatillisen perustutkinnon rakenne
  • Kansainvälinen työssäoppiminen
  • Osaamisen tunnustaminen
  • Verkko-opiskelumahdollisuudet
  • "Toisen asteen opiskelu - kyselytunti"
Saimme herkullisen lounaan nautittavaksemme. Opiskelijoita taisi hieman jännittää ison porukan kestitseminen, mutta hyvin meni ja ruoka oli erittäin maittavaa!

Iltapäiväkahvien jälkeen meillä oli mahdollisuus tutustua mielenkiintoiseen lentokonealan koulutukseen ja opetustiloihin. Lentokoneet ovat aina kiehtoneet minua, joten oli jännittävää käydä asiantuntijan juttusilla. Tosin nyt sitten tiedän toisaalta vähän liikaakin ;D

Keskiviikkona palaveerattiin Ammatti-instituutti Iisakissa. Palaverin alussa saimme informaatioiskun sähköisistä portfolioista, joita voi käyttää opetuksessa. LPKKY etsii sopivaa versiota opiskelijoilleen. Version tulisi olla helppokäyttöinen, jotta sitä olisi sekä opiskelijan että opettajan helppo käyttää.

Loppuviikko kului TAMK:ssa erittäin mielenkiintoisessa seminaarissa nimeltä: Nuoret verkossa - sosiaalisen median mahdollisuudet ohjaustyössä. Kyseessä oli Varustamo-hankkeen väliseminaari. Puhujina seminaarissa oli mm. Ulla-Maija Koivula, Jukka Ohtonen, Marcus Lundqvist, Timo Pulkkinen, Helena Tirronen sekä Varustamon vertaisohjaajat. Saimme kuulla nuorten tilanteesta Pirkanmaalla, kokemuksia ja toimintamalleja verkossa tapahtuvasta ohjaustyöstä, kokemuksia verkkovertaisohjauksesta ja kyselytuloksia sosiaalisen median käytöstä ohjaustyössä. Lopuksi oli paneelikeskustelua hyvistä käytännöistä ja kehityskohteista verkko-ohjauksessa ja verkkovertaisohjauksessa.
Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi torstain annista, että meidän ohjaustyössä olevien on mentävä ja oltava mukana sosiaalisessa mediassa omina itsenämme. Siellä on turha esittää mitään. Nuoret haluavat, ettei siellä kirjoiteta nuorten kielellä, vaan omalla kielellämme. Ei tarvitse osata LOL, OMG-lyhenteitä. Avainsanoina voidaan pitää aitoutta ja rehellisyyttä.

Lisäksi mieleeni jäi sellainen huolestuttava asia, että syrjäytynyt maksaa yhteiskunnalle 40 vuodessa uudelleen laskettuna: n. 1,8 miljoonaa euroa. Huh. Kalliiksi tulee, joten jotain on tehtävä ja nopeasti. Näin meille luennoi Jukka Ohtonen Opit käyttöön-hankkeesta.  

Perjantaina oli vuorossa iloinen workshop-päivä. Päivän vetäjänä toimi itseään Twitter-kuningattareksi tituleeraava Pauliina Mäkelä :) Huippu tyyppi, kaikin puolin! Voi, kun saisi itselleen edes ripauksen hänen energiastaan! Nyt asiaan: workshopissa perehdyttiin osallistujien tarpeiden mukaan median eri välineisiin ja harjoiteltiin niiden käyttöä. Tutustuimme Facebookin käyttötapoihin, ryhmien perustamiseen, aikajanaan ja eettisiin kysymyksiin. Bloggerista saimme vinkkiä, että miten sitä voi käyttää ohjaustyössä hyödyksi. Google +:n käyttötapoja tarkasteltiin yhteisöllisenä työvälineenä sekä saimme tietää, mikä on uusinta uutta sosiaalisessa mediassa => sisällöntuotanto kuvien ja tarinoiden avulla. Olen linkittänyt hyödyllisiä linkkejä facebookiin Läpsyn sivuille. www.facebook.com/lapsyhanke

Alla kuvia Mäntän lentokonealan hallista:



MSKK:n lentokonealan opetustilat

Sama toisesta suunnasta