perjantai 20. huhtikuuta 2012

Viikot 11-16

Viikko 11
Läpsyn esitteet tulivat painosta tällä viikolla. Upea 2-puolinen esite painettiin Vammaspainossa, Sastamalassa. Esitteen 1-sivulla on opiskelija Jimi Sipilän suunnittelema ja toteuttama sarjakuva Läpsystä, joka oli alunperin tarkoitettu Facebook-sivulle. Sinne se laitettiinkin, mutta halusin hyödyntää hienoa sarjakuvaa myös esitteessä. Toisella puolella esitettä on tekstiosuus, josta selviää hankkeen tarkoitus, tavoitteet, keskeiset teemat, kohderyhmä ja toimintavat.
Valtionavusten viimeinen palautuspäivä oli 16.3.2012. Eli nyt saa alkaa pitämään peukkuja ;D

Viikko 12
Viikko oli täynnä ohjelmaa hankeselvityksen kirjoittamisen lisäksi. Maanantaina junailin Ylivieskaan ja sieltä menimme kokoustamaan Nivalan ammattiopistolle. Sain ilokseni tavata vaatetusartesaani-opiskelijoita, jotka ovat Läpsyn pilottiryhmässä. Oli mukava tavata heitä ns. työn ääressä. Jokainen heistä kertoi, mitä ovat tekemässä. Olisi mielenkiintoista nähdä työt valmiina.
Tiistaina olin Tampereen ammattiopistossa bongaamassa putoavia. Kyseessä oli "Bongaa putoava - tunnista tuen tarve"-seminaari, jossa puhujia oli mm. Mielenterveyden keskusliitosta, Kriminaalihuollon tukisäätiöstä, Erilaisten oppijoiden liitosta ja Keskuspuiston ammattiopistosta. Paljon oli asiaa, ja erityisen mieleenpainuvia puheenvuoroja pitivät asiantuntijat, joilla oli omia kokemuksia syrjäytymisvaaroista.
Keskiviikkona kokousvuorossa oli Valkeakosken ammatti- ja aikuisopisto. Valkeakoskella ideoita suorastaan satelee, joten tapaaminen oli jälleen yhtä antoisa kuin ennenkin. Perjantaina vierailin Mäntässä talousasioissa sekä pitämässä pikkupalaveria.

Viikko 13
Tällä viikolla oli mm. lehdistötilaisuus Vammalan ammattikoululla. Tilaisuudessa oli mukana myös muita nuorten syrjäytymisen ehkäisyn parissa työskenteleviä ihmisiä. Keskiviikkona kokoustin Hämeenkyrössä, Ammatti-instituutti Iisakissa, jossa on aina yhtä miellyttävää vierailla "vanhoja" työkavereita tervehtimässä. Loppuviikosta oli aikamoinen kiire hankeselvityksen lähettämisen kanssa, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Opetushallituksen sivut jumittivat pahasti perjantaina, mutta sain ujutettua selvityksen liitteineen päivineen lounaan jälkeen. OPH:n suunnalta oltiin ymmärtäväisiä, ja selvityksen olisi voinut lähettää vaikka vasta maanantainakin. Sama ongelma oli vaivannut muitakin. Ensi kerralla lienee syytä lähettää vastaavat lomakkeet ennen loppuryysistä...

Viikko 14
Ohjausryhmän kokous pidettiin hyvässä ja miellyttävässä hengessä Vammalan ammattikoululla NAO:n rehtorin Mauno Jussilan toimiessa puheenjohtajana. Sain hyviä vinkkejä ohjausryhmän jäseniltä ja totesin jälleen kerran, että Läpsyllä on paras mahdollinen ohjausryhmä, jonka puoleen voi kääntyä asiassa kuin asiassa. Keskiviikkona tapasin Sataedun hankekoordinaattorin, jonka kanssa lounastimme Huittisten WPK:lla pitäen samalla tilannekatsauksen läpäisyhankkeiden tilanteista.

Viikko 15
Viikko alkoi mukavissa merkeissä HAYO:lla. Palaveerasimme leffamerkeissä ja nuori opiskelijapoika otti hoitaakseen VAAO:n lähihoitajien tekemien videoiden editoimisen. Odotan innolla, millainen lopullisesta versiosta. Oli mukavaa tavata reipas ja innokas nuori mies, joka otti haasteen vastaan positiivisella asenteella. Samana päivänä kävin Ikatalla palkitsemassa sekä esitteen että power point-esityksen tehneet opiskelijat. Grasun opettajia tavatessa saa aina itsekin aimo annoksen energiaa, joten Ikatan opiskelijat saavat olla onnellisia heidän kaltaisistaan opettajista :)
Torstaina VAK:ssa oli Talent roadshow, jossa oli asiaa työssäoppimisesta ja atto-aineiden integroimisesta. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä päivä. Ruoka oli makoisaa ja sitä oli riittävästi.
Perjantaina olisi ollut tärkeän ajankohtainen seminaari Tampereella nimeltä "Kaikki osaaminen käyttöön - ennakointiseminaari ohjaustyön ammattilaisille". Lapseni sairastuessa jouduin jättämään kyseisen tapahtuman väliin.

Viikko 16
Maanantaina alkoi VAAO:n ja HAYO:n yhteistyö edellä mainitun videon tiimoilta. Kävin opiskelijan tapaamassa opettajaa VAAO:lla. Opiskelijat ovat työssäoppimassa, joten heitä emme valitettavasti tavanneet. Keskiviikkona oli arviointikoulutus Tampereella.
Muuten viikko on kulunut Läpsyn väliseminaarin suunnittelun merkeissä. Mielenkiintoisia puhujia on tulossa ja uskon, että päivästä tulee antoisa kaikille osallistujille. Toivottavasti räntäsade on siihen mennessä loppunut.....

1 kommentti:

  1. Hei Piia!

    Oikein hino, että väännät ja suunnittelet LÄPSYN väliseminaaria.Oikein innolla odotan kyseistä tapahtumaa...Nyt täällä KOSKISSA on satanut tämän päivän aikana valkoista ja näkymätöntä taivaalta...

    Taitaa olla takatalvi tulossa...eli kirjoittelee ÄITEE eli Heli KOOOOOO ja samalla toivottelee oikein hyvää ja auringoista viikonloppua meille kaikille yksin ja yhdessä.

    VastaaPoista